15.9.2010 - Trivandrum
Tänään tuli käytyä Trivandumin eläintarhassa. Eläimet näyttävät eläintarhassa samalta joka maailmankolkassa. Osa vaikuttaa ahdistuneilta, kun opiskelijatenavat huutavat ja meuhkaavat ympärillä ja osa vaan möllöttää. Eläintarhojen hyvä puoli on kuitenkin se, että ne kaiketi jossain määrin yrittävät elvyttävät uhanalaisten lajien kantaa ja jakavat tietoutta, että maailmassa on eläimiä joiden olemassaolo on vaakalaudalla ihmisen toiminnan tähden. Kaartelimme aikamme eläintarhassa ja kävimme Napier-museossa. Siellä oli vanhoja patsaita, soittimia ja muita esineitä. Ei mikään maata järisyttävä kokemus, mutta varsin oivallista ajanviettoa museon viileydessä, kun ulkona porottaa aurinko täysillä.
Eilen kävimme katsomassa kaupungin yöelämää. Juhlivat elefanttipäisen jumalan edesottamuksia vieläkin, vaikka merkkipäivä oli jo alkuviikosta, mutta aina on oikea aika juhlia!! Muutamassa paikassa oli Ganesh-monumenttien äärellä orkesteri, joka soitti kyseiseen kärsäkkääseen liittyvää musiikkia. Lavojen vierellä olevat metrien korkuiset kaijutintornit toistivat musiikin korviasärkevällä volyymilla, jota ei voinut läheltä kuunnella kovin kauan, ilman kuuroutumisen välitöntä vaaraa. Ja mielenkiintoista sinänsä, että tapahtumapaikka näytti molemmissa tapauksissa olevan keskellä vilkasliikenteistä risteysaluetta. Pölähdimme myös vahingossa keskelle jonkinsortin poliittista tilaisuutta, joka oli niin ikään tuotu kansan korvakäytäviin metristen kaijutintornien välityksellä. Tietäen Keralan kommunismitaustan ja liehuvista punalipuista päätellen se oli kommunistipuolueen tilaisuus. Intiassa osataan äänenkäytön infernaalinen taito. Eräskin esimerkki tästä myös on pieniä bambupillejä kauppaavat natiaiset, jotka lähtevät jahtaamaan saalistaan vinguttaen kuuloaistia kiduttavasti pillejään siinä toivossa, että seinää vasten ajettu saalis joutuisi viimisillä voimillaan ostamaan kaikki pillit saadakseen rauhan.
Nytpä on pyöritty kuukauden päivät Keralassa. Huomenna vaihtuu osavaltio Tamil Naduksi. Tarkoituksemme on mennä Intian eteläkärkeen Kanyakumariin, paikkaan missä 3 merta kohtaavat. Matkaa on vain 88km, joka pitäisi taittua junalla kätevästi kaiken järjen mukaan reilussa tunnissa. Kanyakumarissa on muutama mielenkiintoinen temppeli ja Baywatch-niminen huvipuisto/vesipuisto -yhdistelmähässäkkä. Se on ehdottomasti käytävä kokemassa! Siitä jatkuu matka kohti yläviistoa.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti