keskiviikko, 13. lokakuuta 2010

Leijat Varanasin yllä.

15.10 - Varanasi, Uttar pradesh

Nyt ollaan Varanasissa! Huhhuh! Noin 40h, vähintäänkin mielenkiintoisen junamatkan jälkeen on mukavaa olla taas tukevalla maalla. Lähdimme Chennaista 17.30 puksuttamaan. Jouduimme vaihtamaan junaa Itarsissa seuraavana päivänä. Pomppasimme Itarsissa Varanasin junaan, joka oli piesty täyteen ihmisiä. Junasta ei löytynyt edes seisomapaikkaa. Sadat pienet intialaiset sai länsimaalaiskontaktia, kun sullouduimme rinkkoinemme väkimassojen läpi käytävillä paikkaa etsien. Ainoastaan keittiövaunussa oli tilaa ja saimme konduktööriltä ruinaamalla luvan jäädä siihen kamoinemme. Vaunussa oli meidän lisäksi yksi ukko ja chai-myyjiä ja kokkeja. Pääsin maistamaan teemyyjien kanssa paikallista viskiä salaa perunaosastoon. Mukavasti lämmitti. Kun tarjoilu junassa lakkasi, kokit panivat ryhmä-sikarin kiertämään ja kohta painuivat pehkuihin. Istuimme lattialla, pelailimme korttia ja huvittuneina ihmettelimme meininkiä. Yö meni mukavasti rinkka tyynynä. Nukuttua ei tosin tullut, kun oli melkoisen ahdasta ja välillä raiteiden ja veturin meteli oli lähes kuurouttava. Aamulla juna oli Varanasissa vähän seitsemän jälkeen aamulla ja hurautimme tuktukilla hotelliin.

Muutama päivä on nyt kierrelty Varanasia. Tämä on todella miellyttävä ja jollain lailla todella tutun oloinen kaupunki. Ahtaat kadut luikertelevat Gangan laitamilla. Kadun kulmissa on pieniä teekojuja ja mobiili-keittiöitä, joista saa herkullisia perunapylpyröitä lunastettua muutamaa lanttia vastaan. Meno on todella aitoa! Gangesin rantaelämä veden kurlaajineen, kylpiöineen ja veneineen on rentouttavaa katseltavaa.

Eilispäivänä äädyimme Assi-ghatille, joka on eteläisimpiä Gangesin rantoja vierustavista ghateista, eli kivisistä kylpyporrastasanteista. Ghateilla käydään mm. kurlaamassa Gangan pyhää vettä, juomassa teetä ja tapaamaan ihmisiä. Assi-ghatilla tapasimme jampan, joka kertoi lähellä tapahtuvasta konsertista. Tyyppi johdatti meidät pienelle kujalle- jossa konserttisali sijaitsi- ja katosi. Salissa istui kourallinen ihmisiä ja lavalla tablan soittaja ja sitaristi. Heillä oli loistava meininki ja musiikki kuulosti mainiolta! Puolessa välissä sitaristi lähti pois ja tilalle tuli sarangisti. Erikoinen kielisoitin, jota soitetaan sualla, kuten viulua tai selloa. Soittaja oli varttuneempi herrasmies. Yksin ukon soitto oli mainiota ja tablan kanssa he soittivat yhteen upeasti! Konsertista lähdimme taas yhtä upeaa kokemusta rikkaampina! Illalla katu täyttyi ihmisistä ja kulkueen kärjessä meni ulostava lehmä, tulensyöksijöitä, elefantti ja muutamia kameleita, koristeltuja hevosia, lapsia ja traktoreita. Valot vilkkuivat ja rummut soivat. Vaikka teknisesti kaikki oli vähän vasemmalla kädellä tehdyn näköistä ja juhlan tarkoituskin jäi vähän hämärän peittoon, tunnelma oli kuitenkin katossa! Tämä päivän aamu meni univelkoja pois nukkuessa, ilta hautajaisissa ja elokuvateatterissa. Gangesin varrella on muutama julkinen paikka, missä ruumiita käristetään yötäpäivää. Kävimme katomassa muutamat hautajaiset erään mukavan herran kertoessa meille tapahtuman kulun ja muita juttuja. Pari tuhkattiin ja muuan kerjäläinen kroppa viskattiin kylmänä jokeen. Hänellä ei ollut ketään, joka olisi maksanut polttopuut. Ne ovat kuulemma kalliita ja kortilla. Varanasin lähettyvillä ei näet ole liiemmin metsää. Polttamatta jokeen heitetään vain ne, jotka ovat jo puhdistuneet elämänsä aikana muin keinoin, eivätkä siis tarvitse polttohautausta. Heitä ovat raskaana olevat naiset (syntymätön lapsi ei voi olla syntinen), pyhät miehet eli sadhut, alle 9-v lapset, lebraa ja sikotautia sairastavat, koska ovat jo puhdistuneet suorittamalla annetun tautikirouksen.

Varanasi on todella moniulotteinen ja kiintoisa paikka! Huomenna menemme kaiketi veneellä laskettelemaan alas pitkin Gangesia. Täällä ollaan ainakin viikon verran ja juuri mietitään, pitäisikö lähteä käymään Nepalissa, kun se kuitenkin on aika lähellä. Saa nähdä mitä käy. Vielä olisi tasan kuukausi aikaa kierrellä täällä. Paljon jää näkemättä ja paljon tulee nähtyäkin!

Tästä jatketaan.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti