Tienoon tirkistelyä,

Mamallapuram, Tamil nadu - 1.10.10

Hyvästelimme pehmeät patjat ja lähdimme hyvin levänneinä ja nousimme bussiin joka meni Kumbakonamista kohti Pondicherryä. Matkanteko oli rentoa. Päätimme, että poikkeisimme Vaiteshwara-temppelillä, jonka yhteydessä oli kuulemma kuuluisa banaaninlehtiarkisto, missä on eri lähteiden mukaan tiedot jokaisesta maailman ihmisistä, ainakin niistä, jotka ovat kohtalon sanelemia sieluja, kirjoitettuna banaaninlehdille. Tokihan tämä piti käydä katsomassa, kun sielläpäin kerta oltiin. Aluksi meidän piti jäädä pois Chidambaramin asemalla, jossa vaihdoimme bussia. Temppelille päädyimme illan alettua jo hämärtymään. Temppelikompleksin yhteydessä oli ulkopuolella useita Nadi Jothidam -kioskeja, joiden tyypeillä oli pääsy arkistoon. Mielenkiintoista kyllä, Suvin lehdessä sanottiin, että hän mm. omistaa koulun ja on toiseen kertaan naimisissa ja muutamia muita hyvin osuvia konkreettisia asioita. Tästä lähdimme jatkamaan matkaa taas Chidambaramin aseman kautta, jossa vaihdoimme iltayön aikaan lähtevään Pondicherryyn menevään bussiin.

Jäimme pois Pondicherryn bussiasemalla, joka oli kaupungin ulkopuolella. Sen läheisyydessä oli lukuisia hotelleja, mutta meidän ajatus oli mennä lähemmäs merenrantaa. Näin ollen hyppäsimme tuktukkiin tingittyämme hinnan ja lähdimme kohti kuskin tietämää halpaa hotellia. Muutaman yrityksen jälkeen päädyimme Ellora Hotellin, noin viiden minuutin kävelymatkan päässä rannasta.
Pondicherryn läpi rakennettu pohjois-etelä suunnassa kulkeva kanava jakaa kaupungin "intialaisosaan" ja "ranskalaisosaan", Ranskalaisosassa sijaitsee puisto, Pondicherryn museo, Sri Aurobindon ashram, hienoja ranskalaisvaikutteisia taloja, hienoja hotelleja ja ravintoloita rantabulevardin laidalla. Intialaisosa on kyllä erilainen kuin "normaali" intialainen kaupunki kävelykatuineen mutta oli kyllä selkeästi natiivimpi kuin ranskalaispuoli. Hotellihuoneessamme ei ollut suihkua ja oli muutenkin hintaansa nähden ns. epäilyttävä, mutta väsyneinä emme jaksaneet alkaa kilpailuttaa sen enempää. Kyykkysuihkun jälkeen painuimme pehkuun ja päätimme herätä aamulla pirteänä. Näin tapahtui. Aamulla vuokrasimme skootterin ja menimme syömään ranskalaiseen ravintolaan. Sakreblöö, miten herkulliselta moussaka voikaan maistua! Tässä 2,5kk aikana on päässyt muodostumaan lievä kyllästys eteläintialaiseen ruokaan ja on todella nautinnollista välillä syödä pastaa tai muuta kotoisampaa ruokaa. Sapuskan jälkeen lähdimme ajamaan kohti rantaa, jonka piti olla kaupungista neljän kilometrin päässä. Päädyimme tavalliseen tapaan pieniä polkuja katuja pitkin puikkelehtien ja hiekka-aavikolla suditellen rannalle, mitä reunusti kalastajien veneet ja itse kalastajat varjossa korttia lätkimässä. Rannalla ei ollut ketään muuta uijaa. Vesi oli todella lämmintä verrattuna etelä-kärjen ja länsirannikon vesiin. Kai siellä menee jokin kylmä virtaus. Lutjasimme aalloissa ja makoilimme rannalla auringon paistaessa pilvettömältä taivaalta. Keräsimme tyylikkäitä kotiloita ja jatkoimme matkaa. Poikkesimme Aurovillessä. Orgaanisia farmeja ja vaihtoehtoisia juttuja aika laajalla alueella., jonka on perustanut intialaiset gurut nimeltä Sri Aurobino ja The Mother joskus kuusikymmentäluvulla. Todella mielenkiintoinen paikka! Jossain muussa elämässä tekisi mieli muuttaa vastaavanlaiseen yhteisöön, mutta tässä ei, koska meillä on oma paikka perusteilla, jota olemmekin tasaiseen tahtiin vieneet eteenpäin täältä Intiasta käsin. Palasimme takaisin Pondiin ja päätimme palauttaa skootterin. Kävimme syömässä italialaisessa Don Giovanni -nimisessä ravintolassa kaupungin kattojen yläpuolella. Hra. Giovanni oli rento italialaisukkeli, joka oli riemuissaan kun olimme ravintolan ensimmäiset suomalaisasiakkaat. Seuraavana aamuna heräsimme klo. 14 maissa ja lähdimme aamupalalle klo 17.00. Aamupala lähdettyämme aamu vaihtui nopeasti illaksi. Ja päätimme sisällyttää iltakävelyn aamupalareissuun ja suuntasimme kaupungin puistoon. Puistosta painuimme hotellille tekemään Pohjoismaisen Kulttuurirahaston apuraha-anomuksen. Illan kohokohtiin lukeutui tirkistelijä, joka jäi kiinni rysänpäältä oven avaimenreiästä tirkistelemässä. Kehotin jämerästi ja selkeäsanaisesti tirkistelijää pitämään huolen, että oli viimeinen kerta kun tirkistelee meitä. Olipahan jamppa hieman nolona jäädessään itse teossa kiinni alastomalle albiinolle. Siinä on lapsenlapsille kerrottavaa. Seuraavana aamuna heräsimme puolen päivän hujakoilla, pakkasimme kamat ja lähdimme katsastamaan Sri Aurobindon ashramin. Se oli miellyttävä paikka josta tarttui mukaan pari kirjaa kelpohintaan. Siitä painuimme tuktukin kyydillä bussiasemalle ja kohti Mamallapuramia, Itäisen etelä-Intian ainoaan varsinaiseen rantakohteeseen. Pondista bussi meni sinne pari tuntia. Hyppäsimme pois Chennaihin menevästä bussista Mamallapuramin kohdalla maantiellä, josta tuktukki heitti meidät Lakshmi-hotelliin kaupungille, aivan rannan tuntumaan. Kävimme syömässä ja pelaamassa korttia eräässä ravintolassa, missä soitti livenä välillä didgeridoo-djembe-orkesteri ja välillä soitettiin reggaen-renkutusta. Mamallapuram vaikuttaa todella rennolta paikalta. Täällä ei ole kuin reilu 12.000 asukasta ja mukavat rannat aivan hotellin vieressä. Täällä vietämme nyt ainakin pari päivää.

Tulimme siihen tulokseen, että nyt kun reissua on enää tasan 1,5kk jäljellä, on aikamme siirtyä kohti Pohjois-Intiaa. Kyllähän täällä etelässä saisi vietettyä vielä paljon aikaa, kun ois paljon nähtävää ja koettavaa, mutta kuten varmaan aikaisemminkin on jo mainittu, tämä on niin valtaisa maa, ettei kaikkea voi nähdä yhdessä ihmiselämässä, saati sitten yhdessä neljässäkuukaudessa. Seuraava kohteemme tulee todennäköisesti oleman Chennai, joka on Intian neljänneksi suurin kaupunki. Chennaista otamme junan kohti pyhää kaupunkia, Varanasia.