Tapahtumia elämänalueilta

Gotona Gotlannissa.

2010-11-21T12:34:00.000-08:00

2010-11-21, Gotlanti, Rute talings

Ja blogi jatkuu. Viimeisenä Intiapäivänämme pääsimme toeamaan mitä Bollywood on sisältäpäin. Eräs jamppa bongasi meidät Mumbain kaduilta ja kysyi, haluisimmeko tulla kuvauksiin. Elokuvan kohtauksessa tarvittiin länkkäreitä taustalle. Lupasivat hakea meidät ja maksaa 500rs per naama ja nakata päivän jälkeen lentokentälle, mistä meidän oli määrä lähtä kohti Suomena seuraavana yönä. Hikinen ja kiireinen bollywood on nyt nähty ja siirrytty pölyisästä ja kuumasta Intiasta aina skandinaviaan saakkaa Ilma täällä on herkullisen raikasta.

Täällä ollaan! Mumbaista lennettiin Suomeen, käytiin porukoilla syömässä, pakattiin kamat kuorkkiin ja lähdettiin kohti Gotlantia. 17.11 saavuttiin kamoinemme talolle, jossa talon silloinen omistaja antoi meille luvan, että voimme sijoittaa kamamme yhteen luokkahuoneista. Kamat saatiinkin ihan mukavasti purettua ja sen jälkeen majoituimme läheiseen matkustajakotiin. Se oli tyylikäs mummon mökki. Majailimme siellä pari päivää. Hoidimme virastoasioita Visbyssä vaihtelevalla menestyksellä. Mm. pankkilainan saannin kannalta olennaista samordningnummeria, eli eräänlaista henkilönumeroa hakeissamme kävi ilmi, ettei niitä saa suoraan tiskin yli, vaan siinä menee vähintään 10 päivää. Me kun olisimme tarvinneet niitä jo huomenna neuvotteluissa. Olimme yhteydessä asian laidasta asuntovälittäjään ja Fårösundin handelsbankenin konttoripäälliköön, joiden kanssa pankkineuvottelut olis huomenna määrä tapahtua. Kaikki kuitenkin meni niin täydellisesti, että saimme lainan kaikesta sättäyksestä ja säädöstä huolimatta. Neuvottelimme lainan ja talon avaimet käteen ja nyt olo on todella helpottunut!

Suvi lähti jo sama päivänä takaisin Suomeen töihin. Paljon kursseja pidettävänä. Minä jäin Gotlantiin järjestämään taloa ja purkamaan laatikoita. Pari päivää on vierähtänyt aikalailla hommia paiskiessa. Tänään olen pitänyt lomapäivän siitä ja käynyt katosmassa läheistä meren lahtea. Lahden rannalla on kalasavustamo ja uskomattoman hienoja kalkkikivimuodostelmia. Olen kyllä vielä vähän ällikällä, miten tämä kaikki oikein kävi niin vaivattomasti.

Kokoajan oppii uusia juttuja tästä talosta ja miten se ylipäänsä toimii, välillä yrityksen ja erehdyksenkin kautta. Paljon on hommia hoidettavana täällä, mutta paljon on intoakin! Yritän opiskella ruotsin kieltä Paulo Coelhoa lukemalla, sanakirjan avulla. Hankala kieli mut kai se on periaatteessa mahdollinen oppia. Ikävöin rakasta vaimoani ja koiraani. Onneksi Suvi hakee sen vonkaleen jo huomenna!

Sää Gotlannissa on ollut viileä, tuulinen ja sateinen. Yöllä on taijanomainen sumu ja ääretön hiljaisuus. Se on upeaa koettavaa! Pitää ottaa selville, mistä täällä saisi hankittua veneen ja mitä se edellyttää. On mielenkiintoista päästä tutkimaan rantoja ja kalastelemaan. No se tulee sitten kun on sen hetki tulla. Studiopuoltakin pitää alkaa suunnittelemaan nyt takermmin kun on käsitys tilasta yms hommista. Paljon on mielenkiintoisia juttuja! Kaikki ajallaan!

Palaillaan!

2010-11-14T08:49:00.000-08:00

14.11. Mumbai

Nyt on Intian reissu lähestulkoon reissattu ja tämä olkoon viimeinen blogipäivitys matkanvarrelta. Kaupunkeja tuli nähtyä viljalti. Delhistä aloitettiin. Sitten kierrettiin Goan kaupungit, Mangalore, Mysore, Ooty, Coimbatore, Kochin tienoot, Alleppey, Amritapuri, Varkala, Trivandrum ja Kanyakumari Intian eteläkärjessä. Ylöspäin lähdettiin nousemaan Madurain kautta Kodaikanal, Thanjavur, Trichy, Kumbakonam, Pondicherry, Mamallapuram, Chennaista junalla Varanasiin. Varanasista taas Delhiin, siitä ylospäin Haridwar, Rishikesh, Dehra Dun, Amritsar, taas Delhi, Agra, Jaipur ja lopulta Mumbai. Paljon kaupunkeja, ihmisiä, kulttuuria ja tilanteita riitti. Eilen Mumbain kaduilla Bollywood-työntekijä houkutteli meidät seuraavana päivänä järjestettäviin kuvauksiin avustajiksi. Lupasi kyyditykset lentokentälle, ruuat ja 500 rupiaa mieheen. Mehän suostuimme! Pääseepähän näkemään bollywoodin sisäpuolelta. Olimme kuvauspaikalla sonnustautuneina rooliasuihin ja toimimme erinäisissä sivurooleissa. Kuvaukset kestivät kymmenisen tuntia, eli koko päivä siinä meni. Yli 30 asteen helteessä puku päällä hikoilu oli rasittavaa, mutta todella mielenkiintoinen kokemus!

Mitäs nyt sitten voisi sanoa ikään kuin yhteenvetona koko tourneesta? Miten voisikaan tiivistää 4 kuukauden huikean reissun yhteen blogipäivitykseen? Intian ihmeellinen maailma alkoi pikkuhiljaa avautumaan erinäisten tilanteiden, ihmiskohtaamisten ja itsensä paremmin ymmärtämisen kautta. Etelä-Intiasta jäi tunne, että se tuli koluttua kohtuullisen hyvin. Pohjois-Intia tournee jäi vähän vajaaksi ja se onkin ehdottomasti seuraava Intian matkan pääasiallinen kohde. Himalajan liepeiden maisemat ja meiningit kyllä pitää ehdottomasti käydä toteamassa sitten paremmalla ajalla.

Mikä on ollut parasta Intiassa ja mikä sitten on ollut taas sitä toista äärilaitaa? Parasta on ollut aidot ihmiset, jota täällä on tullut tavattua paljon. Ystävällisistä, avuliasta ja vilpittömistä ihmisistä jää mukava muisto. Maailmankuulu ja paljonpuhuttu Intialainen keittiö on tarjonnut laajan skaalan kaikkea mahdollista makuhermoja kutkuttavista makuelämyksistä ihmeellisiin ja epäilyttäviin, toisinaan mauttomiin ja toisinaan taas omituisen kanamunapierun hajun makuisiin, rottia kuhisevassa keittiössä sotkettuihin ruokiin. Täällä ei välttämättä voi pitää itsestään selvyytenä, että ravitsemusliikkeissä tarjottava ruoka on herkullista. Jokainen osavaltio omaa yksilölliset spesiaalinsa. Itse henk.koht. nautimme enemmän Pohjois-Intialaisesta keittiöstä. Etelässäkin toki on herkuullisuuksia.

Välillä Intian epäkäytännöllisyys on kiristänyt pinnaa. Se johtuu toki myös omasta itsestä. Toisinaan on aika rankkaa kun on reput selässä 4kk ja alati liikenteessä. Olemme iloisia siitä, ettei 4kk yhtäjaksoinen toisen naaman tuijotus ole aiheuttanut mitään ongelmia. Veikaanpa, että jos suhde kestää 4kk Intian reissun, se kestää myös paljon muuta ;) Hankaliin ja rasittaviin tilanteisiin on oppinut suhtautumaan huumorilla. Silloin pitää vaan yrittää osata nauraa tilanteen toivottomuudelle ja itsensä lyhytpinnaisuudelle (joka on täysin uusi piirre allekirjoittaneessa), Kaikkea uutta sitä oppiikin :)

Tämä reissu on ollut TODELLA opettavainen. Itsestä on yllämainitun piirteen lisäksi oppinut kaikennäköistä muuta uutta ja ihmeellistä. Intialainen kulttuuri on myös tarjonnut paljon ihmetyksiä, joita toisinaan on vaikea vieläkin ymmärtää. Esimerkiksi näiden ihmisten suhde roskiin ja roskaamiseen. Vaikuttaa, ettei tässä maassa ole minkään sortin jätehuoltoa. Täällä siivous ja siisteys on ainoastaan jokaisen omissa käsissä (niin kuin sen mielestäni pitäisi muuallakin olla), mutta näitä ihmisiä ei vaikuta häiritsevän ollenkaan se, että täällä on paikoitellen todella saastaista. Roskat dumpataan junissa suoraan ikkunasta luontoon, Gangesin varrella suoraan jokeen ja ylipäänsä missä vaan; suoraan luontoon. Ja sen kyllä huomaa. Maan likaisuus ja roskaisuus ei toki ollut asia, mitä tulimme tänne paheksumaan, mutta mielenkiintoinen ja välillä surullinen havainto silti. Voisi kuvitella, että jätehuolto maassa jossa on yli miljardi ihmistä kannattaisi ihan kaikkien ja kaiken hyvinvoinnin kannalta pitää kunnossa. Ainakin saattaa asia paremmalle tolalle. Toki monessa paikassa asiaan on kiinnitetty huomiota, Jossain paikoissa muovipussit yms. on kiellettyjä ja "älä roskaa" -kylttejä on ripoteltu sinne tänne. Mutta kyse lienee enemmänkin asenteista, kuin tiedon puutteessa, jopa täällä.

Toinen asia, joka ihmetyttää on se, ettei intialaislla vaikuta olevan minkäänlaista yksityisyyden tarvetta. Monessa paikassa ravintolan saniteettitilat on jonkun yksityiskodissa. Asiakkaat kävelee olohuoneen läpi vessaan, perheen katsoessa telkkarista napakymppiä vieressä. Hotelleissa myös intialaiset makaavat ovet sepposen selällään. Mekkala ja mökä ei myöskään tunnu häiritsevän intialaista. Jos yöllä esimerkiksi tulee asiaa, sen voi aivan hyvin huutaa kaverille naapurihuoneessa, tai jos iskee väsy, voi aivan hyvin levittää viltin vaikka vilkkaasti liikennöidyn liikenneympyrän keskelle. Se on toki ymmärrettävää, ettei voi antaa muiden ihmisten tai metelin häiritä maassa jossa sakkia ja meteliä on koko ajan kaikkialla. Se vaan ihmetyttää välillä seesteistä suomalaista. Tässä ainoastaan pintaraapaisulla muutama esimerkki eroavaisuuksista itsensä ja intialaisen välillä.

Pitkä mutta mahtava reissu kohta takana. Ei voi sanoin kuvata, miten paljon sitä odottaa jo päästä asettumaan paikoilleen täysin uuteen maahan ja rakentaa uusi koti sinne. Ja mukavaa on päästä näkemään ystäviä ja perhettä. Ja tietysti Riski-poikaa!! Lentsikka lähtee juuri ja juuri 15. päivän puolella Pariisin kautta Suomeen.

Intia vaikenee...

Kaikki kivet kalsareihin, arvokkaimmat alkkareihin.

2010-10-29T01:44:00.000-07:00

29.10.2010 - Rishikesh, Uttarakhand.

Varansista pois pääsy oli kovan työn takana. Olimme lähdössä jo kun saimme selville, ettei ollut oikea aika lähteä vielä, sillä oli Durga-festivaalin päätöspäivä ja kaupunki oli kirjaimellisesti tukossa ja junat buukattu pari päivää eteenpäin. Siispä jäimme Varanasiin odottamaan sopivampaa hetkeä lähtä. Kävimme katsomassa muinaisen Sarnathin kapungin, missä valaistunut Gautama Buddha kertoi keskitiestään reipas 2000 vuotta sitten. Alueellä oli buddhalainen museo, jainalaisia temppelitä ja tienvieret täynnä turisteille suunnattuja kärryjä täynnä rihkamaa. Olisi voinut kuvitella, että Sarnathissa olisi vallinnut hiljaisuus ja rauha buddhalaiseen teemaan nojaten, mutta sen sijaan kaijuttumista pauhasi intialainen vinku-tekno TÄYSILLÄ perinteiseen intialaiseen tapaan. Illalla seurasimme Assi-ghatilla pidettävää Ganga-pujaa jonka jälkeen menimme loistavaan sitar-tabla -konserttiin. Seuraavana päivänä lähdimme pois tarkoituksenamme mennä Agran kautta ylöspäin Rishikeshiin. Paikat junassa olivat todella kortilla ja saimme kuin saimmekin liput 22.30 lähtevään junaan. Asema, mistä junamme oli tarkoitus lähteä oli 19km kaupungin ulkopuolella. Sinne saavuimme 18 maissa. Odottelimme junaa korttia pelaillen ja intialaisia ihmetellen (ja he ihmetellen meitä!). Kävi ilmi, että junamme olikin 5 tuntia myöhässä. Tuumimme että mikäpäs-siinä-sitten muuta kun odotellaan. Odotellessamme juna antoi myös odottaa itseään aina vaan kauemmin ja kauemmin. Lopulta päädyimme näkemään auringonnousun Mughal Serain aseman epäilyttävässä ilmapiirissä. Asema vilisi mäyräkoiran kokoisia rottia ja paikalliset aseman yökyöpelit olivat aika-ajoin jopa pelottavia. Juna saapui lopulta klo 7 aamulla. Raahustimme siihen ja kipusimme yläpedeille nukkumaan. Päätimme skipata Agran ja Taj Mahalin junan julmetun myöhästyneisyyden johdosta, koska olimme ostaneet liput etukäteen Delhistä Haridwariin menevään junaan seuraavalle päivälle. Muuten aika olisi mennyt kortille. Moninaisen sättäyksen ja säädön jälkeen päädyimme lähtöruutuun, Delhiin.

Ympyrä sulkeutui. Reilu kolme kuukautta sitten oli reissumme ensimmäinen viikko ja saimme ensikosketuksen Intian maaperään juurikin tällä samaisella alueella Delhin Pahar Ganjissa. Nyt on Intia mamman tississä! Delhissä vietimme vain 1 yön ja suuntasimme pohjoiseen, Haridwariin.

Kiertelimme Pahar Ganjin tutuksi tulleita kulmia. Kaikki kadut näyttivät täysin erilaisilta, aivan kuin se olisi ollut 3kk sitten eri kaupunki. Silloin kaikki tienvieret ja paikoin tietkin oli reivitty auki. Nyt kaikki oli paikattu, kadut leveät ja sähläys oli tasoittunut. Tuli mieleen, että nyt kun ollaan täällä ja kadut täynnä soitinkauppoja, että olisikon nyt se oikea hetki löytää SE oikea tablarumpupari. Kävi ilmi aijemmin etelää kiertäessä, ette sieltä oli vaikea löytää hyviä tabloja. Pari kauppaa kiertäessämme löytyi SE pari. Siihen hintaan Suomesta on vaikea löytää minkäänlaista edes kohtuullisen laadukasta soitinta. Tulipahan 1 laukku raahattavaksi lisää, mutta kyllä kanatti! Tablat ovat loistavat!

Illalla lähdimme kohti Haridwaria. Aamulla olimme perillä tukkoisina ja väsyneitä vetoisan junayön jäljiltä. Etsimme täydellisen hotellin ja kävimme huilimaan. Pari päivää menikin hyvin pitkälti vilttien alla. Kun 3. päivänä olo oli kohentunut sen verran, että teki mieli yrittää ulkoilua, nousi myrsky joka ajoi meidät takaisin sisälle. Myös internet yhteytemme katkaistiin jostain ihme syistä eikä kukaan oikein tiennyt mistään mitään. Haridwarista meille kummallekin jäi vähän ikävä kutina erinäisistä syistä, mutta pääsimme pois 4. päivänä ja bussimatka Rishikeshiin kesti vain tunnin. Huokaisimme helpostuksesta.

Rishikeshissä paistoi aurinko ja oli todella miellyttävän lämmin. Löysimme helposti hotellin, jonka hinnan tingimme kohdalleen. Näkymä yli Gangesin yli hotellimme ikkunasta ja pihanurmelta on huikaiseva! Rishikesh on osoittautunut olevan oman kokemuksemme valossa tähän menessä mukavin paikka koko Intiassa! Täällä on päivällä sopivan lämmin, ei kuuma. Ihmiset ovat mukavia ja hyvissä meiningeissä. Täällä on paljon hyviä ja mukavia ravintoloita ja kahviloita ja ruoka täällä on herrrrkullista! Eilen vuokrasimme moottoripyörän ja päräytimme Gangan viertä ylöspäin. Löysimme telttakylän joen hiekkarannalla, josta tekevät rafting retkiä jokea pisin. Vesi oli kylmää ja raikasta. Nytpähän on päässyt uimaan pyhässä joessa turvallisesti vailla välitöntä hermomutaepidemian vaaraa. Poispäin ajaessamme poikkesimme vesiputouksella. Sinne oli kavuttava pari kilometriä vuoren rinnettä. Onneksi kapusimme sillä putous oli näkemisen arvoinen. Siellä pääsi myös uimaan vuoristovesiputouksen kristallinkirkkaaseen veteen.

Täällä on nyt hengailtu 6 päivää. Täällä ei ole tänä aikana näkynyt pilven hattaraakaan. Pikkuhiljaa alkaa kuitenkin hiipimään tunne, että voisi siirtyä eteenpäin. Ideamme on siirtyä Dehra Dunin kautta Amritsariin katsomaan kultaista temppeliä. Käydä Dharamsalassa Dalai laman luona. Sitten alkaakin jo kotiinpaluu häämöttämään. Gotlantiin muuttoa ollaan suunniteltu tasaiseen tahtiin ja se alkaa olla kohta toteuttamista vaille valmis! Eli kaikki muuttoavuksi luokiteltava kapasiteetti on enemmän kuin tervetullutta 16.11 Tapiolan kämpillemme ja sen jälkeen Lauttasaaren studiollemme.

Palataan!

Leijat Varanasin yllä.

2010-10-13T12:20:00.000-07:00

15.10 - Varanasi, Uttar pradesh

Nyt ollaan Varanasissa! Huhhuh! Noin 40h, vähintäänkin mielenkiintoisen junamatkan jälkeen on mukavaa olla taas tukevalla maalla. Lähdimme Chennaista 17.30 puksuttamaan. Jouduimme vaihtamaan junaa Itarsissa seuraavana päivänä. Pomppasimme Itarsissa Varanasin junaan, joka oli piesty täyteen ihmisiä. Junasta ei löytynyt edes seisomapaikkaa. Sadat pienet intialaiset sai länsimaalaiskontaktia, kun sullouduimme rinkkoinemme väkimassojen läpi käytävillä paikkaa etsien. Ainoastaan keittiövaunussa oli tilaa ja saimme konduktööriltä ruinaamalla luvan jäädä siihen kamoinemme. Vaunussa oli meidän lisäksi yksi ukko ja chai-myyjiä ja kokkeja. Pääsin maistamaan teemyyjien kanssa paikallista viskiä salaa perunaosastoon. Mukavasti lämmitti. Kun tarjoilu junassa lakkasi, kokit panivat ryhmä-sikarin kiertämään ja kohta painuivat pehkuihin. Istuimme lattialla, pelailimme korttia ja huvittuneina ihmettelimme meininkiä. Yö meni mukavasti rinkka tyynynä. Nukuttua ei tosin tullut, kun oli melkoisen ahdasta ja välillä raiteiden ja veturin meteli oli lähes kuurouttava. Aamulla juna oli Varanasissa vähän seitsemän jälkeen aamulla ja hurautimme tuktukilla hotelliin.

Muutama päivä on nyt kierrelty Varanasia. Tämä on todella miellyttävä ja jollain lailla todella tutun oloinen kaupunki. Ahtaat kadut luikertelevat Gangan laitamilla. Kadun kulmissa on pieniä teekojuja ja mobiili-keittiöitä, joista saa herkullisia perunapylpyröitä lunastettua muutamaa lanttia vastaan. Meno on todella aitoa! Gangesin rantaelämä veden kurlaajineen, kylpiöineen ja veneineen on rentouttavaa katseltavaa.

Eilispäivänä äädyimme Assi-ghatille, joka on eteläisimpiä Gangesin rantoja vierustavista ghateista, eli kivisistä kylpyporrastasanteista. Ghateilla käydään mm. kurlaamassa Gangan pyhää vettä, juomassa teetä ja tapaamaan ihmisiä. Assi-ghatilla tapasimme jampan, joka kertoi lähellä tapahtuvasta konsertista. Tyyppi johdatti meidät pienelle kujalle- jossa konserttisali sijaitsi- ja katosi. Salissa istui kourallinen ihmisiä ja lavalla tablan soittaja ja sitaristi. Heillä oli loistava meininki ja musiikki kuulosti mainiolta! Puolessa välissä sitaristi lähti pois ja tilalle tuli sarangisti. Erikoinen kielisoitin, jota soitetaan sualla, kuten viulua tai selloa. Soittaja oli varttuneempi herrasmies. Yksin ukon soitto oli mainiota ja tablan kanssa he soittivat yhteen upeasti! Konsertista lähdimme taas yhtä upeaa kokemusta rikkaampina! Illalla katu täyttyi ihmisistä ja kulkueen kärjessä meni ulostava lehmä, tulensyöksijöitä, elefantti ja muutamia kameleita, koristeltuja hevosia, lapsia ja traktoreita. Valot vilkkuivat ja rummut soivat. Vaikka teknisesti kaikki oli vähän vasemmalla kädellä tehdyn näköistä ja juhlan tarkoituskin jäi vähän hämärän peittoon, tunnelma oli kuitenkin katossa! Tämä päivän aamu meni univelkoja pois nukkuessa, ilta hautajaisissa ja elokuvateatterissa. Gangesin varrella on muutama julkinen paikka, missä ruumiita käristetään yötäpäivää. Kävimme katomassa muutamat hautajaiset erään mukavan herran kertoessa meille tapahtuman kulun ja muita juttuja. Pari tuhkattiin ja muuan kerjäläinen kroppa viskattiin kylmänä jokeen. Hänellä ei ollut ketään, joka olisi maksanut polttopuut. Ne ovat kuulemma kalliita ja kortilla. Varanasin lähettyvillä ei näet ole liiemmin metsää. Polttamatta jokeen heitetään vain ne, jotka ovat jo puhdistuneet elämänsä aikana muin keinoin, eivätkä siis tarvitse polttohautausta. Heitä ovat raskaana olevat naiset (syntymätön lapsi ei voi olla syntinen), pyhät miehet eli sadhut, alle 9-v lapset, lebraa ja sikotautia sairastavat, koska ovat jo puhdistuneet suorittamalla annetun tautikirouksen.

Varanasi on todella moniulotteinen ja kiintoisa paikka! Huomenna menemme kaiketi veneellä laskettelemaan alas pitkin Gangesia. Täällä ollaan ainakin viikon verran ja juuri mietitään, pitäisikö lähteä käymään Nepalissa, kun se kuitenkin on aika lähellä. Saa nähdä mitä käy. Vielä olisi tasan kuukausi aikaa kierrellä täällä. Paljon jää näkemättä ja paljon tulee nähtyäkin!

Tästä jatketaan.

Tienoon tirkistelyä,

2010-10-01T12:31:00.000-07:00

Mamallapuram, Tamil nadu - 1.10.10

Hyvästelimme pehmeät patjat ja lähdimme hyvin levänneinä ja nousimme bussiin joka meni Kumbakonamista kohti Pondicherryä. Matkanteko oli rentoa. Päätimme, että poikkeisimme Vaiteshwara-temppelillä, jonka yhteydessä oli kuulemma kuuluisa banaaninlehtiarkisto, missä on eri lähteiden mukaan tiedot jokaisesta maailman ihmisistä, ainakin niistä, jotka ovat kohtalon sanelemia sieluja, kirjoitettuna banaaninlehdille. Tokihan tämä piti käydä katsomassa, kun sielläpäin kerta oltiin. Aluksi meidän piti jäädä pois Chidambaramin asemalla, jossa vaihdoimme bussia. Temppelille päädyimme illan alettua jo hämärtymään. Temppelikompleksin yhteydessä oli ulkopuolella useita Nadi Jothidam -kioskeja, joiden tyypeillä oli pääsy arkistoon. Mielenkiintoista kyllä, Suvin lehdessä sanottiin, että hän mm. omistaa koulun ja on toiseen kertaan naimisissa ja muutamia muita hyvin osuvia konkreettisia asioita. Tästä lähdimme jatkamaan matkaa taas Chidambaramin aseman kautta, jossa vaihdoimme iltayön aikaan lähtevään Pondicherryyn menevään bussiin.

Jäimme pois Pondicherryn bussiasemalla, joka oli kaupungin ulkopuolella. Sen läheisyydessä oli lukuisia hotelleja, mutta meidän ajatus oli mennä lähemmäs merenrantaa. Näin ollen hyppäsimme tuktukkiin tingittyämme hinnan ja lähdimme kohti kuskin tietämää halpaa hotellia. Muutaman yrityksen jälkeen päädyimme Ellora Hotellin, noin viiden minuutin kävelymatkan päässä rannasta.
Pondicherryn läpi rakennettu pohjois-etelä suunnassa kulkeva kanava jakaa kaupungin "intialaisosaan" ja "ranskalaisosaan", Ranskalaisosassa sijaitsee puisto, Pondicherryn museo, Sri Aurobindon ashram, hienoja ranskalaisvaikutteisia taloja, hienoja hotelleja ja ravintoloita rantabulevardin laidalla. Intialaisosa on kyllä erilainen kuin "normaali" intialainen kaupunki kävelykatuineen mutta oli kyllä selkeästi natiivimpi kuin ranskalaispuoli. Hotellihuoneessamme ei ollut suihkua ja oli muutenkin hintaansa nähden ns. epäilyttävä, mutta väsyneinä emme jaksaneet alkaa kilpailuttaa sen enempää. Kyykkysuihkun jälkeen painuimme pehkuun ja päätimme herätä aamulla pirteänä. Näin tapahtui. Aamulla vuokrasimme skootterin ja menimme syömään ranskalaiseen ravintolaan. Sakreblöö, miten herkulliselta moussaka voikaan maistua! Tässä 2,5kk aikana on päässyt muodostumaan lievä kyllästys eteläintialaiseen ruokaan ja on todella nautinnollista välillä syödä pastaa tai muuta kotoisampaa ruokaa. Sapuskan jälkeen lähdimme ajamaan kohti rantaa, jonka piti olla kaupungista neljän kilometrin päässä. Päädyimme tavalliseen tapaan pieniä polkuja katuja pitkin puikkelehtien ja hiekka-aavikolla suditellen rannalle, mitä reunusti kalastajien veneet ja itse kalastajat varjossa korttia lätkimässä. Rannalla ei ollut ketään muuta uijaa. Vesi oli todella lämmintä verrattuna etelä-kärjen ja länsirannikon vesiin. Kai siellä menee jokin kylmä virtaus. Lutjasimme aalloissa ja makoilimme rannalla auringon paistaessa pilvettömältä taivaalta. Keräsimme tyylikkäitä kotiloita ja jatkoimme matkaa. Poikkesimme Aurovillessä. Orgaanisia farmeja ja vaihtoehtoisia juttuja aika laajalla alueella., jonka on perustanut intialaiset gurut nimeltä Sri Aurobino ja The Mother joskus kuusikymmentäluvulla. Todella mielenkiintoinen paikka! Jossain muussa elämässä tekisi mieli muuttaa vastaavanlaiseen yhteisöön, mutta tässä ei, koska meillä on oma paikka perusteilla, jota olemmekin tasaiseen tahtiin vieneet eteenpäin täältä Intiasta käsin. Palasimme takaisin Pondiin ja päätimme palauttaa skootterin. Kävimme syömässä italialaisessa Don Giovanni -nimisessä ravintolassa kaupungin kattojen yläpuolella. Hra. Giovanni oli rento italialaisukkeli, joka oli riemuissaan kun olimme ravintolan ensimmäiset suomalaisasiakkaat. Seuraavana aamuna heräsimme klo. 14 maissa ja lähdimme aamupalalle klo 17.00. Aamupala lähdettyämme aamu vaihtui nopeasti illaksi. Ja päätimme sisällyttää iltakävelyn aamupalareissuun ja suuntasimme kaupungin puistoon. Puistosta painuimme hotellille tekemään Pohjoismaisen Kulttuurirahaston apuraha-anomuksen. Illan kohokohtiin lukeutui tirkistelijä, joka jäi kiinni rysänpäältä oven avaimenreiästä tirkistelemässä. Kehotin jämerästi ja selkeäsanaisesti tirkistelijää pitämään huolen, että oli viimeinen kerta kun tirkistelee meitä. Olipahan jamppa hieman nolona jäädessään itse teossa kiinni alastomalle albiinolle. Siinä on lapsenlapsille kerrottavaa. Seuraavana aamuna heräsimme puolen päivän hujakoilla, pakkasimme kamat ja lähdimme katsastamaan Sri Aurobindon ashramin. Se oli miellyttävä paikka josta tarttui mukaan pari kirjaa kelpohintaan. Siitä painuimme tuktukin kyydillä bussiasemalle ja kohti Mamallapuramia, Itäisen etelä-Intian ainoaan varsinaiseen rantakohteeseen. Pondista bussi meni sinne pari tuntia. Hyppäsimme pois Chennaihin menevästä bussista Mamallapuramin kohdalla maantiellä, josta tuktukki heitti meidät Lakshmi-hotelliin kaupungille, aivan rannan tuntumaan. Kävimme syömässä ja pelaamassa korttia eräässä ravintolassa, missä soitti livenä välillä didgeridoo-djembe-orkesteri ja välillä soitettiin reggaen-renkutusta. Mamallapuram vaikuttaa todella rennolta paikalta. Täällä ei ole kuin reilu 12.000 asukasta ja mukavat rannat aivan hotellin vieressä. Täällä vietämme nyt ainakin pari päivää.

Tulimme siihen tulokseen, että nyt kun reissua on enää tasan 1,5kk jäljellä, on aikamme siirtyä kohti Pohjois-Intiaa. Kyllähän täällä etelässä saisi vietettyä vielä paljon aikaa, kun ois paljon nähtävää ja koettavaa, mutta kuten varmaan aikaisemminkin on jo mainittu, tämä on niin valtaisa maa, ettei kaikkea voi nähdä yhdessä ihmiselämässä, saati sitten yhdessä neljässäkuukaudessa. Seuraava kohteemme tulee todennäköisesti oleman Chennai, joka on Intian neljänneksi suurin kaupunki. Chennaista otamme junan kohti pyhää kaupunkia, Varanasia.

Arkea ja juhlaa.

2010-09-27T04:33:00.000-07:00

Kumbakonan - 27.9.2010

Nyt on laskeuduttu Kodaikanalin vuoristomaisemista taas tasaisemmalle maalle. Vietime sateisessa Kodaikanalissa 3 päivää ja otimme levon kannalta jos hiirijahtia ei lasketa. 6 tunnin bussimatka Kodaista Trickyyn oli loppumatkasta hikinen ja ahdas. Sateiseen Trickyyn saavuimme joskus melko myöhään. Trickyssä oli jokin tapahtuma jonka ansiosta kaikki kaupungin hotellit olivat täynnä. Kiertelimme pari tuntia etsien sijaa majatalosta. Koska sitä ei löytynyt, päätimme loikata Thanjavuriin menevään bussiin. Trickystä Thanjavuriin kesti puolitoista tuntia. Sinne päästyämme hotellin metsästys jatkui ja onnistui kuin onnistuikin.

Seuraavana päivänä kävi ilmi, että on paikallisen Brihadishwara-temppelin 1000-vuotispäivät. Siksi kaikki paikat ovat tupaten täynnä. Oli mahtavaa päästä vahingossa keskelle merkittävää merkkipäivää. Kaupungin kadut tulvivat ihmisistä. Kävimme kaupungin vanhassa palatsia, jossa oli myös museo. Sisäänpääsy oli merkkipäivän johdosta ilmainen. Illalla hyppäsimme taas ihmisvirtaan, joka johdatti meidän merkkipäivätemppelille. Ihmisiä ja poliiseja parveili joka paikassa ja ihmettelimme, ettei tästä nyt saa mitään tolkkua. Olimme poistumassa väken tungoksesta kunnes yhtäkkiä takanamme oleva poliisi taputti olalle ja käski seuraamaan. Seurasimme poliisimiestä, joka kysyi joltain isommalta pampulta jotai, emme tienneet mitä. Kävi kuitenkin niin, että poliisi johdatti meidän ihmismassojen läpi ja ohjasi meidät temppeln porteille, minne ei päässyt ilman kutsukorttia, ja meillähän ei toki moisia ollut.

Temppelialueella oli satakunta, upeisiin värikkäisiin vaatteihin, koruihin, meikkeihin sonnustautunutta tanssijaa jotka pistelivät parastaan järkäelmäisen Nandu-patsaan ympärillä. Välillä tanssi ja musiikki lakkasi ja joku piti puheita. Sitten musiikki ja tanssi taas jatkui. Itse temppelialue oli huikea. En ihmettele yhtään miksi paikalliset ovat niin ylepitä temppelistään! Hengasimme kutsuvieraiden joukossa iltaan asti.

Ihmiset Thanjavurin alueella tuntuvat olevan erityisen kiinnostuneita länsimaalaisista. Kaikki tahtovat jutella ja puristaa kättä, etenkin lapset. Ihmiset ovat kohteiliaita, vilpittömiä ja hyväntahtoisia. Kaupungilla saa kävellä rauhassa ilman, että jokainen riksakuski ja katumyyjä on tyrkyttämässä palveluitaan.

Thanjavurista lähdimme Trickyyn katsomaan sen kuuluisaa Rock Fort temppeliä, joka on kaiverrettu kallioon. Sinne päästyämme kapusimme viitisensataa porsasta kallion sisällä ja totesimme, ettei temppeliin päässyt muut kuin hindut, joka oli sinänsä vähän outoa. Istuskelimme näköalatasanteella ja päätimme, että Tricky on nyt nähty. Kaikesta hehkutuksesta huolimatta, Trickystä jäi vähän karvas maku suuhun ja olimme onnellisia kun pääsimme Kumbakonamiin menevään ahtaaseen bussiin. Kumbakonamissa etsimme hotellia bussiaseman läheisyydestä, joita siinä oli viljalti. Tarkoituksemme oli mennä Anu's Lodge -nimiseen hotelliin muttemme löytäneet sitä.. Kilpailutimme muutaman hotellin, kun siihen oli varaa. Tilaa löytyi paljon. Neuvottelimme oivallisen hotellin erkkerillä, telkkarilla ja pehmeillä patjoilla ja tyynyillä (joka on harvinaisuus Intiassa) todella hyvään hintaan. Siisti ja mukava hotelli ystävällisine henkilökuntineen on kyllä melkoista herkkua muutaman rasittavan mutta antoisan matkustuspäivän jälkeen.

Kumbakonamista matka jatkuu kohti ranskalaistyylistä Pondicherryä ja Mamallapuramia, joka on irärannikon yksi harvoista uimarantakaupungiesta. Kohta pääsee taas pulikoimaan! JESS!

2010-09-23T14:11:00.000-07:00

Kodaikanal 23.9.2010

Intian eteläkärjessä, Kanyakumarissa vietimme pari päivää. Kiertelimme ja kaartelimme ja otimme levon kannalta. Kanyakumar on sympaattinen pieni kaupunki kaikkine Intian normi-kaupungin ominaisuuksineen. Hotellimme oli aivan eteläkärjen tuntumassa, temppelin liepeillä, joka oli ollut sillä paikalla reilut 3000 vuotta. Kanyakumarin etelärannalla oli lisää temppeliraunioita ja pieni hiekkaranta.

Kävelimme ja katselimme ihmisten arkea. Ihmiset eivät elä ankeudessa, vaikka päällisin puolin joskus voisi näin kuvitella olevan. Väki elää keskenänsä.hyvässä meiningissä. Ovet ja ikkunat ovat auki, ihmiset ovat vilpittömiä ja iloisia.

Asioiden ja esineiden manifestointia on hauskaa ja antoisaa harrastaa Intiassa, sillä kaikki mitä vaan voi kuvitella olevan olemassa, on todennäköisesti jossain sinun lähelläsi 10m säteellä. Kerrankin tuli mieleen, että olisi kiva punnita itsensä vaa`alla ja kas kummaa, kun käännyimme seuraavasta kadun kulmasta, kivetyksellä istui vanha ukko henkilövaakansa kanssa! 99kg!

Eräs outo huomio täällä. Jos joku on keksinyt jonkun idean mitä voi esim. myydä kadulla tai kaupassa, oli se sitten veneretkiä, trekkausta, ilmaan ammuttavia vilkkuvia propellihärpäkkeitä, simpukankuori-virityksiä, mitä tahansa. Kaikilla siinä kaupungisssa on täysin samat tuotteet myynnissä. Vieri-vieressä ja rinta-rinnan ukot kauppaavat täysin samoja asioita. Se sama asia on myös havaittavissa isommissa kaupungeissa, On huonekalukortteleita ja korukortteleita, muoviämpärikortteleita yms. Samaa tuotetta myyviä liikkeitä rinta rinnan. Saman piirteen voi myös havaita esim. Goalla rantakaupustelijoissa, heillä on kaikilla täysin samat kysymykset aina täysin samassa järjestyksessä, Ja myöskin kerjäläislasten kerjäyslista on täysin identtinen, minne ikinä menitkin. Kynä, kolikko, lelu, karkkia. Lieneekö se jokin laajempi instituutio, joka kouluttaa alansa ammattilaisia., Äkkinäinen kuitenkin luulisi, että jos naapuri myy jotai tuotetta, itsen kannattaisi myydä jotain eri tuotetta, ihan vaan mielenkiinnonkin vuoksi. Olenkin alkanut antamaan lantin kerjäläisille, joilla on jokin omaperäinen tai muu konsti, joka herättää mielenkiinnon.

Kanyakumarista poistuessamme, kävimme toteamassa, että seuraava ja ainut juna kohti Maduraita menee vasta illalla. Päätimme ottaa bussin joka lähtikin samantien kun saavuimme bussiasemalle. Bussi oli täynnä nuoria n. 20-25v opiskelijoita. Oli hupaisaa seurata heidän touhujaan. Leikkivät keskenään kuin pienet lapset, vailla huolta huomisesta. Välittömästi kun bussi pärähti liikkeelle, kaikki nukahtivat niin ikään, kuin pienet viattomat lapset. Parin tunnin unien jälkeen, he heräsivät ja leikit jatkuivat. 5 tunnin matka meni letkeästi ja perille Maduraihin saavimme illan jo hämärryttyä. Otimme paikallisbussin kaatosaiteiseen keskustaan, josta löysimme hyvän hotellin hyvään hintaan. Hotelli oli muuten moitteeton mutta tunnin välein tasatunnein läheiset kovaääniset kajauttivat ilmoille mitä raivostuttavimpia lauluja kuten b-i-n-g-o:n, tuiki tuiki tähtösen säveliä järjenvastaisen kovalla voluumilla jälleen kerran ihan vaan ilmoittaakseen kellonajan niitä seuraavilla ihmeellisen särkevillä digitaali-kumahduksilla. On jännittävää herätä klo. 4 yöllä "..AND BINGO WAS HIS NAME-O!!!"

35 asteen helle helli meitä valkonaamoja näännyttävällä tavallaan. Siinä hikoillessa ajatus vuoriston viileyteen siirtymisestä kulminoitui ja konkretisoitui seuraavana päivänä. jolloin pomppasimme tuktukkiin joka kiidätti meidät bussiasemalle, josta lähtikin bussi juuri sopivasti kohti Kodaikanalia.

Kodaikanal on amerikkalaisten parustama sympaattisen pieni kaupunki järven rannalla 2100m korkeudessa Tamil nadun vuoristossa. Ilma on sateista ja raikasta. Juuri sitä, mitä kaipasikin hikisen kaupunkielämän jälkeen. Löysimme oivallisen halvan ja hyvän hotellin. Jos ei lasketa välikatosta kuuluvaa mitä ilmeisimmin rottien kilpajuoksua ja muita hienouksia, joita 200 rupian huone tarjoaa, tämä on täydellinen! Kodaikanalista tulee mieleen Ooty, jossa olimme noin kuukausi takaperin. Täällä on paljon tiibetiläisiä, kotitekoista suklaata ja letkeää meininkiä! Ja kuulemma täältä saa vuokrata maastopyöriä halpaan hintaan. Kuulostaa oivalliselta tavalta tutkia lähitienoita!

Täällä pyörimme vähintään 3 päivää ja täältä jatketaan kohti itä-rannikkoa ja Trickyä.

2010-09-22T14:11:00.000-07:00

Elukoita, meteliä ja poliittiikkaa.

2010-09-16T06:27:00.000-07:00

15.9.2010 - Trivandrum

Tänään tuli käytyä Trivandumin eläintarhassa. Eläimet näyttävät eläintarhassa samalta joka maailmankolkassa. Osa vaikuttaa ahdistuneilta, kun opiskelijatenavat huutavat ja meuhkaavat ympärillä ja osa vaan möllöttää. Eläintarhojen hyvä puoli on kuitenkin se, että ne kaiketi jossain määrin yrittävät elvyttävät uhanalaisten lajien kantaa ja jakavat tietoutta, että maailmassa on eläimiä joiden olemassaolo on vaakalaudalla ihmisen toiminnan tähden. Kaartelimme aikamme eläintarhassa ja kävimme Napier-museossa. Siellä oli vanhoja patsaita, soittimia ja muita esineitä. Ei mikään maata järisyttävä kokemus, mutta varsin oivallista ajanviettoa museon viileydessä, kun ulkona porottaa aurinko täysillä.

Eilen kävimme katsomassa kaupungin yöelämää. Juhlivat elefanttipäisen jumalan edesottamuksia vieläkin, vaikka merkkipäivä oli jo alkuviikosta, mutta aina on oikea aika juhlia!! Muutamassa paikassa oli Ganesh-monumenttien äärellä orkesteri, joka soitti kyseiseen kärsäkkääseen liittyvää musiikkia. Lavojen vierellä olevat metrien korkuiset kaijutintornit toistivat musiikin korviasärkevällä volyymilla, jota ei voinut läheltä kuunnella kovin kauan, ilman kuuroutumisen välitöntä vaaraa. Ja mielenkiintoista sinänsä, että tapahtumapaikka näytti molemmissa tapauksissa olevan keskellä vilkasliikenteistä risteysaluetta. Pölähdimme myös vahingossa keskelle jonkinsortin poliittista tilaisuutta, joka oli niin ikään tuotu kansan korvakäytäviin metristen kaijutintornien välityksellä. Tietäen Keralan kommunismitaustan ja liehuvista punalipuista päätellen se oli kommunistipuolueen tilaisuus. Intiassa osataan äänenkäytön infernaalinen taito. Eräskin esimerkki tästä myös on pieniä bambupillejä kauppaavat natiaiset, jotka lähtevät jahtaamaan saalistaan vinguttaen kuuloaistia kiduttavasti pillejään siinä toivossa, että seinää vasten ajettu saalis joutuisi viimisillä voimillaan ostamaan kaikki pillit saadakseen rauhan.

Nytpä on pyöritty kuukauden päivät Keralassa. Huomenna vaihtuu osavaltio Tamil Naduksi. Tarkoituksemme on mennä Intian eteläkärkeen Kanyakumariin, paikkaan missä 3 merta kohtaavat. Matkaa on vain 88km, joka pitäisi taittua junalla kätevästi kaiken järjen mukaan reilussa tunnissa. Kanyakumarissa on muutama mielenkiintoinen temppeli ja Baywatch-niminen huvipuisto/vesipuisto -yhdistelmähässäkkä. Se on ehdottomasti käytävä kokemassa! Siitä jatkuu matka kohti yläviistoa.

Tilanteita etelä-Keralassa.

2010-09-13T23:21:00.000-07:00

(Kuvien päivämäärät eivät liity tapahtumiin)

13.9.2020 – Alleppey – Amritapuri – Varkala

Lähdimme Fort Kochista bussilla eteenpäin tarkoituksenamme jäädä pois Kollamissa. Sen sijaan bussi pysähtyi Alleppeyssä lastaamaan lisää ihmisiä kyytiin. Yhtäkkiä tuli fiilis, että täällä voisikin viettää päivän pari. Siispä pomppasimme tavaroinemme ulos bussista. Paikka vaikutti hyvin soveliaalta ja mukavalta. Alleppeytä on sanottu Intian Venetsiaksi. Välittömästi muuan jamppa tuli jutustelemaan meille ja ilmoitti, että hänellä on homestay-tyyppinen hotelli aivan muutaman sadan metrin päässä huokeaan hintaan. Päätimme sen kummempia kilpailuttamatta, että se tulkoon olemaan meidän sen hetkinen tukikohtamme. Tosiaan, muutaman sadan metrin ja parin minuutin kävelymatkan päässä olikin hotelli, jossa ei ollut minkään sortin kylttejä josta sen olisi voinut hotelliksi tunnistaa. Talo oli yli sata vuotta vanha. Siinä oli yläkerrassa 3 huonetta ja tyylikäs katettu kuisti, josta näkymät kaupungin läpi virtaavalle joelle. Valkkasimme huoneen ja asetuimme taloksi. Hotellin omistaja pyöritti myös houseboat-bisnestä. Eli hän vie turisteja asuntoveneellään katsomaan maailmankuulua Keralan sisävesistöä. Olimme kuulleet paljon hyvää tästä ja monelta suunnalta saaneet suosituksia, että se kannattaa ehdottomasti mennä kokemaan. Ideasta innostuneina varasimme reissun sisävesistöille. Venemies kertoi, että paatissa olisi vähäpäästöinen moottori, aurinkopaneelit yms. herkut, jotta Keralan sisävesistö ei saastuisi enempää. Kun saavuimme veneelle, kysyin missä oli ne aurinkopaneelit katolta ja sain vastuksen, että se olikin se toinen vene joka on ympäristöystävällinen... No siitä huolimatta ja vähän hämillämme hyppäsimme kyytiin ja kohta perinteisen puolentunnin säätämisen jälkeen lähdimme liikkeelle. Matkaa tehtiin pääosin suuria jokia pitkin, missä meni lukemattomia täysin identtisiä veneitä, turistit kannella tirisemässä, toisin kuin oli puhe. Puhe oli, että laiva olisi niin pieni, että sillä mahtuisi kulkemaan pieniä kanaaleja pitkin jossa pääsisi näkemään läheltä, miten paikallisväestö elelee. Ei kauan tarvinnut veden varassa lipua, kun tulikin jo tunne, ettemme kuuluneet sinne. Eivätkä ne saastuttavat asuntolaivat todellakaan kuuluneet niihin kanaaleihin, minkä rannoilla ja kylissä alkuperäisväestö yrittää elellä. Matkan kohokohta oli kun pysähdyimme illalla pieneen kylään. Rantauduimme ja lähdimme kävelemään. Paikalliset suhtautuivat meihin todella ynseästi, ja aivan syystäkin! Jatkuvasti kasvava, saastuttava asuntolaiva-bisnes on todellinen ongelma Keralan sisävesistöissä. 2/3-osa sisävesistöistä on kuroutunut umpeen saasteiden vuoksi sitten 50-luvun. Tallustimme jonkin aikaa kylällä ja törmäsimme mm. kalastusnäytökseen, missä juopuneet ukot heittelivät verkkoa veteen. Saaliina 1 oli 3cm vonkale. Kalastusnäytöksen ohessa ”nautiskelimme” paikallista palmu-olutta, joka maistui yhtä herkulliselta, kuin 13-vuotiaan pojankoltiaisen sängyn alla käyttämä lämmin kilju. Pimeän laskeuduttua, kalastusnäytöksestä ja kilju-oluesta kylläisinä palasimme takaisin paatille odottamaan seuraavaa päivää, joka koittikin välittömästi unettoman ja tuskallisen hikisen yön jälkeen. Veneestä loppui yöllä akku ja nukkumakabiinista tuli välittömästi trooppinen komero, jossa ei ollut montaakaan happimolekyyliä, koska tuuletin lakkasi toimimasta. Unettoman yön jälkeen söimme laivassa aamupalan ja lähdimme puksuttamaan takaisin kohti Alleppeytä. Palattuamme ilmoitimme, ettei matka ollut sitä mitä oli luvattu, mutta liian lepsuina ja rasittuneina emme älynneet pyytää rahoista takaisin…
Haimme kamat hotellistamme, maksoimme ja lähdimme uupuneina vaappumaan kohti Alleppeyn rantaa, jossa ajattelimme vähän aikaa huilia. Sinne päästyämme menimme heti uimaan. Vesi oli niljakasta ja rannalla oli lukemattomia kuolleita rapuja. Vesi oli täysin tyyntä, joten kaikki saasteet seisoivat rannan vedessä. Se jäi iholle ruskeaksi öljymäiseksi talmaksi, joka piti pyyhkiä pois rannalla saveteilla. Ja rannalla partioivat tuijottavat intialaismiehet eivät siinä väsymyksen tilassa olleet juuri sitä kaipaamaamme seuraa, joten päätimme jättää Alleppeyn ja posotimme bussiasemalle ja seuraavalla bussilla kohti Amritapuria.

Parin tunnin päästä olimmekin jo Amritapurissa ja Äiti Amman ashramissa. Ashramin alue on järkyttävän suuri rypäs kerrostaloja. Betoniviidakko viidakon keskellä. Tsekkauduimme sisään ja yllätykseksemme huoneemme oli todella tilava ja siisti. Tunsimme aika-ajoin ulkopuolisuuden tunnetta. Ympärillämme liihotteli valkokaapuisia länkkäreitä, näennäisen eteerisiä olentoja, jolta moneltakin kohdattaessa sai opiskellun hymyn ja intialaisen tervehdyksen. Paikka on kuitenkin todella mukava ja ympärillä paljon mielenkiintoisia henkilöhahmoja. Äiti Ammaan pääsimme törmäämään useampaankin otteeseen, sillä hän painaa duunia niska liejussa. 4 kertaa viikossa on darshan, eli halaussessio, joka kestää 12h. Jos ei ole darshan-päivä, Amma luotsaa meditaatioita, luennoi ja jamittelee bhajaneissa, (joka ilta pidettävä konsertti). Ashramissa ollessamme pääsimme kiinni myös kullan arvoisiin omiin ja keskinäisiin prosesseihimme, potemaan molemmat tiukkaa vatsaflunssaa ja tekemään EU:n apuraha-anomuksen. Mikäpäs sen parempi paikka potea ja työskennellä, kun on mukava ja halpa huone, inspiroiva ympäristö, ilmaiset lääkärit ja halpoja ayervedisia lääkkeitä. Oma tilani helpotti parissa päivässä, jonka jälkeen kävin ashramin kirjastosta lainaamassa Carlos Castanedan Kotkan lahjan, jonka luin toipilaalle ääneen.

Taudinkuvan hälvennyttyä reilun viikon oleilun jälkeen pääsimme lähtemään kohti uusia seikkailuja. Pomppasimme bussiin joka ajoi meidät Karunagapallyn (tuttavallisesti karhunnahkapalli), Kollamin ja muutaman muun nimeltä mainitsemattoman kaupungin kautta Varkalaan, kiertävän swamin avustuksella. Varkalassa löysimme hyvän ja halvan hotellin vaivattomasti. Pintapuolisen tarkastelun valossa Varkala vaikuttaa todella hyvältä paikalta. Täällä on tarkoitus olla taas pari päivä jonka jälkeen jatkuu matka kohti Intian eteläkärkeä ja Kanyakumaria.

Nyt on reissu hyvin pitkälti tasan puolessa välissä. Tähän mennessä matka on ollut ikimuistoinen. Jatkuvasti tulee uusia, ihmeellisiä, eriskummallisia ja eksoottisia asioita, tapahtumia, tilanteita ja toimenpiteitä vastaan. Matka on avartanut ymmärrystämme täkäläistä kulttuuria ja elämän menoa kohtaan. Se on opettanut miten niin täysin nurinkurinen maailma omaan ”erehtymättömään länsimaailmaamme” verrattuna voi toimia juuri niin kuin sen pitääkin. Toki on paljon ristiriitaisuuksia ja puutteellisuuksia, mutta mitenpä niitä voi yli miljardin ihmisen valtiossa välttää. Kunnioituksemme näitä ihmisiä kohtaan kasvaa päivä päivältä, mitä enemmän opimme ymmärtämään heidän toimintatapojaan. Kaiken sen sekasorron ja häslingin taustalla piilee selkeä systeemi jota jokainen eliö (ihmisestä lehmään) tahollaan ja tavallaan noudattaa. Jostain syystä kaikki tämä häslilnki ja tekemisen meininki tuntuu etäisesti todella tutulta. Kaipa sitä on näillä seuduilla tullut oltua joskus kauan aikaa sitten aikaisemminkin.

2010-08-30T10:00:00.000-07:00

30.8.2010. Fort Kochi - Kerala

Nyt on Goa jäänyt taakse ja siirrytty eteenpäin. Goan kuuma ja kostea ilmasto on vaihtunut raikkaan viileään vuoristoilmastoon. Goalta lähdimme 21.8 junalla kohti Mangalorea. Matka kesti noin 9 tuntia muutaman pidemmän raiteilla seisoskelun johdosta. Mangaloren asemalle saavuimme 23 jälkeen, josta suoraan tuk-tukilla muutaman huonetiedustelun jälkeen majoituimme kohtuuhintaiseen ja -kuntoiseen Blue star lodges:iin. Aamulla herättyämme huomasimme, että Hotellin etupiha oli muuan autokorjaamon takapiha täynnä puoliksi sahattuja autonromuja. Korjaamon pitäjä oli muovipussiin sonnustautunut vanha ukkeli. Lähdimme heti aamusta ihmettelemään kaupunkia. Mangalore on hyvin vilkas pitkine basaarikujineen. Mielenkiintoista ja kunnioitettavaa miten pieneen tilaan (yhteen basaarikojuun) saa ängettyä kaiken mahdollisen, mitä vaan voi kuvitella ihmiselämässä tarvitsevansa. Löytyy pajupillistä pesukoneeseen. Toisena ja viimeisenä Mangalore-päivänä kävimme ostamassa bussiasemalta liput Mysoreen ja hyppäsimme Udupiin menevään bussiin päivätripille. Udupissa oli suuren suuri Krishna-temppeli. Matka sinne kesti 1,5h kuoppaisia teitä pitkin. Temppeli oli todellakin näkemisen arvoinen. Istuskelimme ja tutkailimme mitä on autenttinen uskonnonharjoittaminen täällä päin. Kävimme syömässä myös temppelilounaan. Riisi mausteisella vellillä nautittiin kivilattialla banaaninlehdeltä käsin kahmien. On hieno joskus tuntea itsensä hitaaksi syöjäksi. Intialaiset hotkivat sormin kuumaa riisimössöä yhtä suurella himolla kuin suomalainen kylmää maksalaatikkoa. Aterian jälkeen palloilimme hetken vielä ympäri suurta temppelialuetta ennen kuin hyppäsimme takaisin Mangaloreen menevään bussiin.

Palattuamme Mangaloreen, ehdimme vielä käydä katsomassa toisen suuren temppelialueen. Kadri-niminen temppeli oli 3000-vuotta vanha. Siellä oli juuri palvelus (Puja) alkamassa. Se oli todella mielenkiintoinen ja näyttävä. Rumpali hyppäsi korokkeelle ja alkoi takoa isoa rumpua ja porukka alkoi soittaa katosta riippuvia kelloja korvia huumaavasti. Alttarilla temppelipapit tekivät erilaisia uhrimenoja ja rituaaleja ja toivat hetken päästä tulen ihmisten ulottuville, jota sai fiilistellä. Todella intensiivinen meininki. Saimme vielä henkilökohtaisesti temppelin tyypeiltä lahjat, jotain erikoista jauhetta pussissa ja kukkaset.

Bussi Mysoreen lähti Mangaloren bussiasemalta klo.23.00 ja kesti reilu kuutisen tuntia. Olimme perillä Mysoressa aamulla puoli seitsemän aikaan. Menimme halvimpaan hotelliin, joka osoittautui hintaansa nähden loistokuntoiseksi! Otimme tirsat ja jalkauduimme tutkimaan kaupunkia. Törmäsimme jamppaan joka vei meidät muslimiravintolaan. Söimme sormin linssiriisimössöä. Sieltä eri jamppa johdatteli meidät teurastamon kautta suitsuke- ja öljykauppaan. Kaupan pitäjä on Crazy Max, joka tekee öljyjä ja pitää aromaterapiakursseja ja kahvilaa. Ostimme kaupasta vesililjaöljyä, joka on oivallinen hyttyskarkote. Max kestitti meitä kahvilassaan ja kuskasi meidät erään soitinliikkeen kautta hotelliimme tuk-tukilla ilmaiseksi. Seuraavana ja viimeisenä Mysore-päivänä kävimme Maharajan palatsissa, joka on rakennettu Ranskan Versaillesin tyyliin, toki täkäläisin maustein.

Seuraavana aamuna meidän täytyi kirjautua hotellistamme ulos jo 7.30, josta menimme suoraan bussipysäkille ja hyppäsimme Ootyyn menevään bussiin. Ooty on vuoristokaupunki Tamil nadun osavaltiossa yli 2km korkeudessa. Bussimatka oli melkoinen. Kuski ajoi kaistapäänä kapeita vuoristoteitä. Reitti meni myös kansallispuiston läpi. Mitään elukoita emme silti ehtineet näkemään, sillä vauhti oli julmettu, hidastustöyssyistä huolimatta. Ootyssä otimme huoneen läheisestä hotellista. Hotelli sijaitsee pienen järven rannalla, jossa on myös muun muassa pieni huvipuisto ja toiselta puolelta järveä saa vuokrata soutu- ja polkuveneitä. Kohtuuhintainen, rauhallinen ja todella siisti hotelli järven rannalla viileine ilmastoineen on täydellisyyttä taas vaihteeksi kaiken kaupunkipölyn ja kuumuuden jälkeen. Täällä voisi viettää aikaa vaikka enemmänkin!

Ootyn laitamilla kaupunkielämä on rentoa ja persoonallista. Kadut ovat intialaisen kaupungin mittakaavassa todella siistit. Vuokrasimme moottoripyörän ja lähdimme tutkimaan vuoren rinteitä ja niiden laitamilla killuvia kyliä. Harvoin on tullut nähtyä niin avoimia ja hyvätuulisia ihmisiä kuin vuoristokylissä. Ihmiset siellä ovat aitoudessaan ja vilpittömyydessään todella kaunista katsottavaa. Jäi todella hyvä fiilinki ja taas kullan arvoinen muistuts siitä, minkälaisella spiritillä sitä kannattaa päivittäisiä asioitaan hoitaa.

Nyt ollaan Kochissa oltu pari päivää. Vuokrattiin täältä skootteri ja surrattiin pitkin ja poikin. Pienistä kalastajakylistä Ernakulamin pakokaasun täytteiseen liikennesekamelskaan (joka on todella selkeätä verrattuna esim Delhin liikennekaaokseen). Täällä vielä päivä tahi pari, jonka jälkeen lähdetään taas rannikkoa alaspäin pikkuhiljaa kohti Amritapuria.

Palataan!

Vähän sitä, tätä, menevää ja tulevaa.

2010-08-13T07:48:00.000-07:00

Jihaa!!

Tähän kohtaa pientä päivitystä matkan varrelta.
Nyt on majailtu etelä-Goalla kolmisen viikkoa ja aika paljon siinä ajassa on ehditty näkemään ja kokemaan. Skootteri on ollut kovassa käytössä ja osavaltiota on suhattu ristiin rastiin. Käyty mm. katsomassa pääkaupunki Panjim, josta takaisintulo matkalla napattiin sakot plakkariin kypärättä ajosta. Kypärä on todella limainen ja ahdas ettei siinä halua päätään muhittaa. Panjim oli Delhi-experimentin jälkeen todella siisti ja epäkaoottinen.

Eteläisen Goan viidakkotiet on myös tullut koluttua aika tarkasti läpi lehmälaumoja ja apinoita väistellen. Välillä skootteri on kovilla, kun on parin kilometrin jyrkkää nousua mutta hyvin se on meidät kuljettanut!

Meri on alkanut rauhoittumaan ja nykyään siellä voi uida jo ihan kunnolla. Ei ole enää liian voimakkaita virtauksia.

Tänään tehtiin suunnitelmaa tulevaisuutta silmämunalla pitäen. Se on seuraavanlainen:
Vielä viikko Goalla josta junalla etelään kohti Keralaa. Siellä on tarkoitus asustella viikon verran Äiti Amman ashramissa ja haistella meininkejä. Siitä sitten itää kohti Tanjavuriin katsomaan temppeleitä ja etsimään tarunhohtoista palmunlehtiarkistoa. Siitä ylös päin Puttapartin ja Sai Baban ashramin kautta Hampiin ja siitä aina ylöspäin Varanasiin äiti Gangesin virroille. Sieltä Agra ja Taj Mahal ja sitten Rishikeshiin. Sen pohjoisemmaksi ei todennäköisesti tällä rundilla mennä, vaan Rishikeshistä aletaan laskeutumaan alaspäin Jaipurin kautta takaisin Goalle, tällä kertaa pohjois-osaan. Siellä viikko pari jonka jälkeen Mumbaita kohti. Sitten alkaakin jo matkan loppu häämöttämään ja Gotalnti kutsumaan!

Sunnitelma ei ole kiveen kirjoitettu, vaan sen tarkoitus on vähän kartoittaa paikkoja, joita mielimme tällä reissulla nähdä. Ehdotuksia otetaan vastaan :)

Palaillaan!

matkaajina matkalla

2010-07-27T05:27:00.000-07:00

Nyt on reilu viikko reissua takana! Lentokone laskeutui Delhin kentalle ennen puoltayota ja me posotimme kaoottisen liikennesekamelskan pauhussa kuumassa ja kosteassa ilmastossa taksilla Paharganjiin, Delhin reppureissaajakortteliin. Paikka nautti todella epailyttavalta puolen yon maissa kun saavuimme sinne. Ihmisia lojui kaduilla ja koirat melskasivat ympariinsa ja kaikki paikat olivat jo kiinni. Loysimme hotellin ja kavimme taloksi. Hotla oli kohtuullinen mutta maksoimme tyhmyyksissamme siita ylihintaa. Seuraavana aamuna vaihdoimmekin huonetta ja neuvottelimme hinnan kohdalleen ja lahdimme tutkimaan Delhia tarkemmin.

Kaupungissa vallitsee kiehtova kaaos. Jos jonkinmoista myyjaa, kaupustelijaa, kerajalista, kaveria, toveria, sympatiseeraajaa, neuvojaa ja haslaria joka paikassa tietoita ja infrastruktuuriprojekteja joka ikisessa kadunkulmassa. Nauttaa silta, etta maasto on kaivettu auki, muttei projektia ole jaksettu vieda loppuun asti. Suuria hiekkakasoja kasattu keskelle jalkakaytavia helpottamaan pedestriaanista etenemista.

Kavimme parina paivana eraan Delhilaisen perheen kotona tekemassa heille energhiahoitoja. Oli todella mielenkiintoista paasta nakemaan miten paikalliset oikeasti elavat. Delhin kansallismuseo tuli myos nahtya ja Umayanin hauta ja punainen linnake. Aika vaikuttavan nakoisia pytinkeja!

Neljan paivan intensiivisen Delhi-plajayksen jalkeen otimme junan kohti Goaa. Todella mielenkiintoista myos oli paasta kokemaan paljon puhuttua Intian junamatkustusta. 2 paivan kestaneen matkan varrella tuli tormattya monenlaisiin tyyppeihin. Junissa kiertaa jatkuvasti kahvi- ja chaimyyjat, joilta voi todella hyvaan hintaan ostaa juomia. Ruoka oli tavalliseen intialaiseruokaan verrattuna kehnoa, mutta ok. Jaimme pois Margaon asemalla Goalla, jonne juna saapui kolmisen tuntia myohassa. Viivastymisen syy oli mita ilmeisimmin maanvyoryt, joiden takia pysahtelimme muutamia kertoja. Margaon asemalta otimme taksin ja posotimme hotelliimme etela-goalle. Saavuimme paivan etuajassa, mutta saimme yopya yhden yon ilmaiseksi hotellissa. Aamulla siirryimme varsinaiseen huoneistoomme. Hotelli on todella laadukas ja viihtyisa. Saa taalla Goalla on mainio! Valilla tulee vetta vartissa enemman kuin Suomessa koko kesana (ja se on paljon). Suurimman osan ajasta on kuitenkin kuivaa ja ilma ei ole tukalan kuuma toisin kuin Delhissa valilla. Uiminen rannoilla on periaatteessa kiellettya, mutta olemme pari kertaa kayneet tyrskyissa. Virtaukset ovat todella voimakkaita eika kauas uskalla lahtea. Ja varoitukset on syyta ottaa vakavasti, silla viime viikolla 2 tyyppia hukkui, kun olivat menneet liian pitkalle rannasta.

Pari paivaa tuli oltua kuumeessa mutta nyt on taas kunto kohdallaan.

Tanaan vuokrasimme skootterin ja talla hetkella olemme Colvan kylassa. Kateva liikkumismuoto tuo skootteri, ei tarvitse takseilla suhata ja voi liikkua taysin oman aikataulun mukaan. JUST JEES!!

Viela olisi vajaa 7 viikkoa aikaa exploorata Goaa, sitten matka jatkuu ties minne!

Kaikke ei voi muistaa just nyt mita mielenkiintoisuuksia ja kummastuksia tullut nahtua, mutta jokainen tulkoon itse tanne kokemaan ja nakemaan, se on todella sen arvoista!!

Hiihoo, palataan!!

Täpinää ja tapahtumia!

2010-07-13T09:11:00.001-07:00

Jaahas!

Nyt tuli luotua tämänen blogi, mistä voi seurata Savolaisen pariskunnan edesottamuksia ihmeellisessä maailmassa.

Putkiremppa edessä ja Intian matka häämöttää. Enää neljä päivää aikaa lähtöön. Kämppä pitää laittaa kuntoon, jotta pääsevät putkimiehet temmeltämään. Onneksi kaikki tavarat saa jemmata makuuhuoneeseen reissun ajaksi. Paljon on säädetty, järjestelty, organisoitu, muutettu ja enää pitäisi vähän tehdä näitä edellä mainittuja asioita päinvastaisessa järjestyksessä. Tämä näennäinen hektisyys on hoitunut näennäisellä huolettomuudella ja vankalla luottamuksella siihen, että kaikki asiat tulee tehtyä. Jottei vaan tämä lähdön organiseeraaminen ja tehtävien asioiden paljous vaan pääsisi tylsistyttämään, tänään lähti allekirjoitetut talokauppapaperit postissa Ruotsiin. Eli kun palaamme 4kk päästä Intiasta, alkaa välittömästi tavaroiden ja ihmisten muutto Gotlantiin! Kaikki mahdollinen ja mahdoton on näköjään mahdollista! Kun on ripaus sekopäisyyttä, kykyä kuunnella viestejä, intoa ja luottamusta, on kahden persaukisen mahdollista saada kartano Gotlannista! :D

Kun saimme nyt tämän Gotlanti-projektin pois pöydältä hetkeksi, voimme keskittyä Intia-projektiin. Vielä viimehetken säädöt, pakkaus, valuutan vaihdot etc. Säätö alkoikin jo komeasti Tapiolan forexissa, kun herra kassööri sekoitti meidän matkashekit ja koko homma piti tehdä monta kertaa uusiksi. Vaikutti olevan täysin uusi ja jännä juttu tämä.

Palataan asiaan kunhan ne etenevät!